© 2019 Artteli Shop 

KUKKIEN VERKKOKAUPPA

ekukka.png

Voit tilata kukat noudettavaksi liikkeestä tai toimitettuna paikan päälle.

KUKKAKAUPPA

Kukkakauppamme valikoima on laaja ja laadukas. Meille on tärkeää, että kukat kestävät myös asiakkaalla pitkään, joten panostamme hankinnoissa laadukkaisiin tuotteisiin. Kukkakaupassamme teitä palvelevat asiantuntevat ja idearikkaat ammattilaiset luoden persoonalliset kukkasidontatyöt niin juhlaan kuin arkeenkin. Kukkakauppa palvelee aukioloaikoina.

HAUTAUSPALVELUT

Läheisen poismenoon liittyy monia asioita, joista on huolehdittava surun keskellä. Arttelin ammattitaitoinen ja lämminhenkinen henkilökunta palvelee teitä kiireettömästi, luottamuksellisesti, kuunnellen ja neuvoen. Olemme tukenasi surun kohdatessa ja hoidamme kaikki hautajaisjärjestelyihin liittyvät asiat yhteistyökumppaneidemme kanssa, teidän toiveidenne mukaisesti.

Kukka- ja hautauspalveluasioissa tavoitat meidät numerosta 0400-355440 sekä sähköpostilla kukat(at)arttelishop.fi

Hautaustoimiston palveluhinnasto

  • Vainaja arkkuun pukeminen 38,- / 63,-
    Sisältää valkoisen puuvillaisen/pellavaisen arkkuvaatteen

  • Vainajan kuljetukset
    0-5     km         125 €
    6-20   km         155 €
    21- 60 km        185 €
    61-90  km        225 €
    yli 90 km 2,70 /km, laskutus vain yhteen suuntaan

  • Mahdollinen apukuljettajamaksu 45 €

  • Kotimaiset arkut ja uurnat erillisen hinnaston mukaan

  • Toimitamme hautajaisiin tilatut kukat Rautalammin kappeliin ja kirkkoihin veloituksetta

  • Emme peri toimisto- tai palvelumaksuja

 

Hautauslupa

Läheistänne hoitanut lääkäri kirjoittaa hautausluvan tai mahdollisten lisätutkimusten suorittanut lääkäri. Hautausjärjestelyjä voidaan hoitaa jo ennen kuin hautauslupa on kirjoitettu.
Vainajan siirto suoritetaan vasta hautausluvan toimittamisen jälkeen.

Kuolintodistus

Kuolintodistuksesta selviää vainajan kuolinsyy ja kirjoitetaan vasta kaikkien tarvittavien tutkimusten jälkeen. Tähän saattaa toisinaan kulua jopa kuukausia. Kuolintodistusta ei tarvita viranomaisten kanssa asioidessa.

Tieto kuolemasta

Kuolintieto lähetetään virkateitse maistraattiin kirjattavaksi väestötietojärjeslmään. Sieltä tieto välit-
tyy mm. seurakuntaan, Kelan toimistoon sekä useimpiin pankkeihin. Virasto ja pankkiasioita voitte
hoitaa virkatodistuksen avulla, jonka saatte seurakunnasta tai väestörekisteristä. Kuolintodistusta ei
tässä vaiheessa tarvita.

Omaisten kannattaa ilmoittaa asiasta mahdollisimman nopeasti pankille.

Henkilön tileihin, arvopaperisäilytyksiin yms. annetut käyttöoikeudet lakkautetaan, kun pankki on saanut tiedon kuolemasta. Lisäksi maksu- ja luottokortit sekä mahdolliset rinnakkaiskortit lakkautetaan. Tämä siksi, että lain mukaan pesän varojen käytöstä päättävät pesän osakkaat yhdessä. 

Vainajan tililtä voi maksaa kuoleman jälkeen hautajaiskuluja. Kysy tarkemmat tiedot pankista.

Huolehdi tarpeellisista irtisanomista, erilaiset sopimukset ja tuote/ palvelutilaukset.

Yleisimpiä sopimuksia ovat mm. asuinhuoneistonvuokrasopimus, satelliitti- tai kaapeli-tv, lehtitilaukset, sähkösopimus, puhelin, ateriapalvelu jne.

 

Nykyaikana olisi hyvä poistaa sosiaalisten medioiden kuten, Facebookin, Twitterin ja muiden internet-sivustojen profiilit, sähköpostiosoitteet ja muut yhteystiedot jos niistä tiedät. Ota yhteyttä näiden palveluiden ylläpitoon lisäohjeiden saamiseksi.

Huolehdi tarvittaessa postin kääntämisestä itsellesi tai jollekulle toiselle omaiselle. Postia saattaa tulla vielä vuosikin omaisen menehtymisen jälkeen

Hautapaikka

Yleensä hautapaikka on hautausmaalla. Perheen hallinnassa jo olevan haudan käyttämisestä voidaan
sopia seurakunnassa tai hautaustoimistossa. Uuden hautapaikan saadakseen ei tarvitse olla seura-
kunnan jäsen.

Arkkuhautaus

Arkku- ja tuhkaushautauksessa siunaus- ja toimitustilaisuus ovat lähes samanlaisia.
Arkkuhautauksessa siunauksen jälkeen arkku yleensä kannetaan kirkosta tai kappelista omaisten
saattamana ja lasketaan hautaan. Toimitus voi tapahtua myös haudalla. Kukat voidaan laskea niin
sisällä kuin ulkona haudallakin.

Tuhkahautaus

Tuhkahautauksessa arkku kannetaan autoon, jolla se siiretään tuhkattavaksi.
Arkulle lasketut kukat siiretään yleensä omaisten toimesta haudalle tai muualle niille varatulle paikalle. Tuhkan hautaaminen tapahtuu erikseen sille varatulle ajalla. Tuhka on mahdollista myös sirotella joko luontoon (sille varatulle alueelle) tai maa-alueelle jolle on maanomistajan lupa.
Hautatoimilain mukaan vainajan tuhka on sijoitettava yhden vuoden kuluessa kuolemasta yhteen paikkaan.

Muistotilaisuus

Yleensä siunaustilaisuuden jälkeen järjestetään muistotilaisuus. Muistotilaisuus voi olla kotona, srk:n tiloissa tai muussa siihen soveltuvassa paikassa.

Kuolinilmoitus

Sanomalehdet sekä osa ilmaisjakelulehdistä julkaisevat kuolinilmoituksia. Ilmoitus voi olla lehdessä
joko ennen siunausta ja samalla siinä voidaan ilmoittaa / kutsua sukulaisia, ystäviä sekä yhteisöjä
niin siunaus- kuin muistotilaisuuteenkin.

Hautauskulut

Hautauskulut maksetaan ensisijaisesti vainajan varoista. Mikäli vainajalla ei ole omia varoja hautaa-
miseen voi hautausavustusta hakea vainajan viimeisen asuinpaikan sosiaalitoimesta.

Perunkirjoitus

Hae mahdollisia vakuutuskorvauksia.

 

Jos kuolleella on ollut testamentti, ilmoita siitä kaikille perillisille.

Perunkirjoitus on toimitettava kaikista Suomessa asuneista ja kuolleista henkilöistä kolmen kuukau-
den kuluessa kuolemasta. Perukirja toimitetaan verotoimistoon ja tarvittaessa sille voi hakea jatko-
aikaa. Perunkirjoitus on ilmoitus vainajan perillisistä, varoista ja veloista.

Huolehdi mahdollisten kuolinpesän omistukseen toistaiseksi jääviin kiinteistöjen vakuutusturvan säilymisestä, mm. kiinteistövakutuus, metsävakuutus

 

1. Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
(Aila Meriluoto)​

2. Niin lempeänä leviää hiljaisuus,
niin säteilevänä taivaan avaruus.

3. Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

4. Suru on se miten me
muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet.

5. Taivaan linnut, tuulet maan
seuraksesi sinne saat.
Kipua sä tunne et,
hiljaisuutta kuuntelet.

6. On kaipuuta, jota mitkään teot
eivät voi täyttää.
Ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta
kuin sydämen hiljaisuutta.

7. Hauras hellä ihmissydän
uupui mielin väsynein.
Antoi hyvä päivä tietä,
kantoi kotiin eksyneen.

8. Jossain
kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin avaan, suljen.
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki - ihanassa maassa.
(Jossain, Einari Vuorela)

9. Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk´ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(Eino Leino)

10. Kun kerran viimeisen suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan.
(Yrjö Jylhä)

11. Murheeseen lohtua tuo
muistosi kaunis ja valoisa.

12. Nuku hyvin,
sydämissämme on asuntosi.

13. Nyt nukut ikiunta,
rauhallista, tuskatonta.

14. Näin aukeaa portti viimeinen
valoon ja lauluun lintujen.

15. Olen polkuni päässä, tuhansista erään
ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta, eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
(Aila Meriluoto)

16. On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

17. Sinut saatoin rannalle ihanan maan,
jään sinua kyynelin kaipaamaan.

18. Ei pienet sydämemme
ymmärtää voi,
miks´ kultainen
vaarimme otettiin pois.

19. Hellästi varovasti heittäkää multaa
mummomme arkulle, siellä on kultaa.

20. Ikiuni vaivasi pyyhki pois,
ei oikein rauhaasi itkeä ois.
Mutta luopua äidistä (isästä) parhaimmasta,
mikä estäisi kyyneleitä vuotamasta.
Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat,
ikilevon pyhän ja rauhaisan.

21. Jää hyvästi (äiti) isä,
oli osasi antajan ainiaan.
Nyt vieläkin kalleinta annat meille,
pyhät muistot valoksi elämän teille.

22. Kiitos hoivasta lapsuuden,
rakkaudesta, min annoit meille
ohjaten askelta hyvän teille.
Annoit eestämme parhaintas,
siunaamme, isä, sun muistoas.
(Immi Hellén)

23. Mummo kulta, tähtiin sulle vilkutamme.
Kuule siellä taivahassa,
mummo sua rakastamme.

24. Oi tuonen enkeli armias
lepo lempeä äidillemme (isällemme) anna.
Hänet siivin kirkkahin kuljeta,
ikirauhan rantahan kanna.

25. Siell´ siunatun mullan alla
lepopaikkas on rauhaisa.
Sinne saatamme isän armaan
äidin vierelle nukkumaan.

26. Sä, Herra, palkitse Äidin vaivat,
sun taimes hoitoa hältä saivat.
Sun suuren lempesi kirkkaudesta
nään säteen Äitini katsehesta.
Siks´ tuntuu päivä kuin maillaan ois,
tään silmän loiste kun sammuu pois.
(Sakari Topelius)

27. Kun mummot kuolevat

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja he humisevat lastenlastensa yllä,

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa

lumimajaksi heidän ylleen.

Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

28. Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät
kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.

29. Hyvän ihmisen muisto
miten mieltä se lämmittää.
Miten aina sen soinnusta sieluun
sävel pieni soimaan jää.

30. Kaikki elon siteet kerran katkeaa,
muistojen kauniit kiteet ainiaaksi jää.

31. Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist´ ei yhdenkään kadota sallis.

32. Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

33. Kauniit muistot laskeutuvat
veden tyyneen kalvoon.
On hetki illan ja hiljaisuuden.

34. Kuin tuulen henkäys on elo tää,
vain muistot kauniit jälkeen jää.

35. Muistoista aika rakentaa lohdutuksen.

35 . Murtuu elon siteet, kaikki häviää.
Muistojen kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.

36. Niin äkkiä voi eron hetki tulla,
hetkellä jota ei voi aavistaa.
Jää muisto meille elämän,
jää rakkaus kiitollisuus.

37. Minä olen ylösnousemus ja elämä,
joka uskoo minuun,
hän elää vaikka olisi kuollut.

38. Mitä tummempi taivas,
sitä kirkkaammat tähdet.
Mitä suurempi suru,
sitä lähempänä Jumala.

39. Niin hiljaa enkeli kulkua johti
elon virran valkeita rantoja kohti.

40. Niin lyhyt askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja
välillä taivaan ja maan.

41. Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää,
lepää Jumalan kämmenellä.

42. Oi Herra, sä korkeaan kirkkautees
meidän uupunut rakkaamme vie.

43. Oi taivaan Isä rakkahin
lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin ja turvallisin
ikirauhaan luoksesi kanna.

44. Olinpa vähällä antaa surulle vallan
ja kysellä: miksi, voi miksi?
Samassa silmäni näkivät:
Taivahan Taatto Sinua portilla halasi,
tervetulleeksi toivotti kotiin:
"Käyhän peremmälle, tässä jo kerroin
Sinun tulevan tänään. Katso tuonne!
Tuo joukko on tullut Sinua vastaan."
Näin kuinka liityit riemuiten
edellä menneiden joukkoon.
Ja minä olin vähällä antaa surulle vallan.
(Marja Rautiainen)

45. On aika silmät sulkea
ja lepoon painaa pää.
Herran käsi siunaava
sun otsallesi jää.

46. On arvaamaton elon retki,
ei tiedä mitä huomispäivä tuo.
Ei ole tiedossamme lähdön hetki,
on tyydyttävä mitä Herra suo.

47. On Jumalan kädessä ihmisen tie,
Hän matkamme määrää ja perille vie.

48. Lepää rauhassa,
tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.

49. Niin lähdit enkeli kultainen
luo taivaan omien enkelten.

50. Olen hattara pilven
ja kukkanen maan,
olen lintunen sinisiipi.
Mua kutsuu kerran enkelten maa.

51. Siellä on polut tasaiset astua.
Siellä ei silmät voi kyyneliin kastua.
Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot.
Siellä on pehmeät nukkua kehdot.

52. Tuonen lehto, öinen lehto!

Siell´ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
(Aleksis Kivi)

  • Ikävöiden

  • Iäisyysmatkaa siunaten

  • Jälleennäkemisen toivossa (uskossa)

  • Kaikesta kiittäen

  • Kaipauksella

  • Kaipauksella muistaen

  • Kaivaten

  • Kaivaten sinua äiti (isä)

  • Kiitollisina kaivaten

  • Kiitollisina muistaen

  • Kiitollisena äidille (isälle)

  • Kiitos äiti (isä) suuresta rakkaudestasi

  • Kiittäen

  • Kiittäen ja kaivaten

  • Lepää rauhassa

  • Lämmöllä muistaen

  • Muistoa kunnioittaen

  • Muistoasi siunaten

  • Muistosi säilyy aina

  • Olet aina sydämessäni

  • Pohjattomasti kaivaten

  • Rakkaudella

  • Rakkaudella ja kaipauksella muistaen

  • Rakkaudella kaivaten

  • Rakkaudella muistaen

  • Rakkaudella äidille (isälle)​

  • Sanomattomasti kaivaten

  • Suunnattomassa surussamme

  • Suurella rakkaudella

  • Sydämiimme kätkien

  • Sydän surua täynnä

  • Syvästi kaivaten

  • Syvästi surren

  • Äidin (isän) muistolle

  • Äitiä (isää) muistaen